Eilen aamulla pötköttelin pitkään ja nautin aamukahvini sängyssä. Pienempi U teki äitienpäivä aamustani täydellisen kömpimällä aamuseitsemältä viereeni, juttelemalla mukavia ja pussailemalla poskelle. Aamuaurinko puuttui täydellisestä herätyksestä, mutta jälkikasvu säteili onneksi auringonkin puolesta.
Olin toivonut kukkia ja pitsaa ja molemmat toiveeni täytettiin. Pienet rakkaat lahjoivat minua myös lukuisin piirrustuksin.
Äitienpäivässä parasta on syy, jonka takia saa olla juhlittavana eli siis nuo kaksi minussa kasvanutta ihmisen taimea. Vaikka ne leikkivät jokaisessa kodin huoneessa eivätkä siivoa lelujaan, vaikka ne nirsoilevat ruokapöydässä juuri silloin, kun olen oikeasti panostanut ruokaan ja vaikka ne venyttävät hermojani päivästä toiseen, niin silti nuo kaksi ovat kaikkea muuta arvokkaampaa ja rakkaampaa.
Kohta rakkaita on kolme. Tämä oli kolmas äitienpäiväni pallomahaisena. Iloitsen, että näen vielä varpaani.
